Siirry sisältöön

Kadonneen avanssin metsästys

Onko avanssi jumissa? Se on hankala tilanne, joka vaatii ohjaajalta pitkää pinnaa ja hermostuminen pahentaa vain tilannetta. Pakottamalla avanssia ei saa kuntoon, vaan pitää palauttaa koiran luontainen vaisto nostaa lintua. Näissä treeneissä haetaan nostoihin uutta iloa ja intoa nuorten fasaanien avulla. 

Syksyn koulutusajat päivitetään kesäkuussa!

Miksi avanssi menee jumiin?

Avanssi on seisojalle luontainen toiminta, jossa koiraa pyrkii saamaan saaliin kiinni. Nuorilla koirilla onkin tyypillisesti vahva ja vauhdikas avanssi, mutta harjoittelun myötä avanssia onnistutaan helposti pilamaan, koska painotetaan jo hyvin nuorena pysähtymistä linnun noston jälkeen. Peräänmenon pelossa ohjaaja huutaa PAIKKA heti kun lintu siivittää, ja jos koira menee perään niin se saa toruja. Jossain vaiheessa koira päättelee, että on parempi ettei nosta lintua ollenkaan, ettei vain suututa ohjaajaa. Avanssi menee tyypillisesti jumiin 2-3 vuoden iässä, kun koira kypsyy ja miellyttämishalu kasvaa.

Kadonnen avanssin takaisinsaaminen on työläs prosessi, mutta onneksi ei mahdotonta. Koiralle pitää onnistua kertomaan, että linnun nosto on hieno ja toivottu asia.